lauantai 25. helmikuuta 2012

Ohjelmasta, puvuista ja kokoonpanosta


Pukumme ovat keltaiset joissa on kivoja koristeita. Saimme puvut Viljalta. Eeva suunitteli meille nämä puvut. Yhdessä vanhempien kanssa olemme työstäneet pukuja, jotka ovatkin kohta valmiit. Eevan mahtavat ideat, joihin on käytetty kangasta,peilipallon palasia, strasseja sekä kukkakoristeen lehtiä. :D  Joukkueessamme on tällä kaudella 11 tyttöä ,joista tämän hetken suunnitelmien mukaan kilpailee 10 voimistelijaa. Jos on vammoja, tai on kipeä niin sen perustella katsomme kuka ei kisaa. Olemme harkoissa hioneet ohjelmaa sekä tehneet perustreeniä. Välillä on rankkaa jos esimerkiksi reenien aikana on 10 koksua :D Ohjelma on hyvällä mallilla,joitain pikku kohtia pitää vielä hioa. Nepalle on tullut sama takareisi vamma mikä Minullakin (Siiri) ja Iitun selkä on vielä kipeä. Itse olen omasta mielestäni päässyt ihan hyvin kiinni treenitahtiin, aluksi tuli joitain pieniä nilkka ja varvas vaivoja,mutta niitä ei enää ole. Olin pois siis syksykauden 2011. Olihan se tylsää kun ei voinut treenata. Nyt taas pääsen tälle kaudelle ainakin joihinkin kisoihin mukaan ja se on mahtavaa. Tekstin lopuksi vielä parit kuvat. :D  :



Kasa ;D

Arabeski (:

Ohjelman spagusarja ;)
yhdeksän koksua tehty vielä yksi jäljellä,huhhuh :D

torstai 16. helmikuuta 2012

Metsäkylän reeit(: 15.2

Moikka(;

Meillä oli aluksi omatoiminen-lenkki ja meillä oli yhteiset reenit Viljan kanssa(;Kun tulimme lenkiltä menimme venyttelemään sisällä kunnes Iida tulisi:) Kun Iida tuli menimme saliin ja aloitimme perusreenin.Perusreenin jälkeen aloimme Iidan kanssa mennä koksuja.Molemmilla meni tosi hyvin!;)Kun Lotta tuli menimme verhon toisellepuolelle ja aloimme Iidan kanssa menemään ohjelman vartalo-osia.Lotta jäi Viljan kanssa toisellepuolelle.Reenien lopuksi me ja Vilja teimme yhdet koksut:)Meillä kaikilla oli kivaa!!:DD

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kuulumisia(:

Torstaina olimme Emmillä pukutalkoissa(; Koristelimme pukuja ja niistä tuli hienot vaikka ne ei kyllä ole vielä ihan valmiit(: Söimme myös Emmin tekemiä mokkapaloja ja keksejä! Sofia toi myös meille uudet reenitopit:)
Topit ovat mustat jossa on keltaisella piruetin teksti! Pukutalkoissa meni kyllä aika myöhään mutta puvuista tuli HIENOT!:) teemana ohjelmassa on siis tipu ;) perjantaina oli tavalliset reenit mutta toisen joukkueen valmentaja piti meille rytmisen harjoitukset:D teimme paljon jalkatekniikkaa(: Lauantaina reeneissä teimme perustreenin, hioimme ohjelman keskiosaa ja teimme kokonaisia(:: Lauantain reenien jälkeen melkein kaikki tytöt menivät yökylään jollekkin joukkuekaverille(:: Ja jotkut menivät myös shoppailemaan:) Reenaamme ahkerasti, ja siirrymme 12-14 sm-sarjaan(:

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tanssikisat

Lauantaina 28.1 meidän seura järjesti tanssikisat Moision koululla. Meidän sarjassa oli neljä joukkuetta. Kisassa esiinnyimme Viljan ja Loitsun kanssa. Osa taikalaisista esitti myös rymisen ohjelman. Ohjelmamme musiikki oli: Sielun veljet -Säkenöivä voima. 
Suoritus meni aivan nappiin =D ja olimme hopealla!!!Harmiksemme mitalleja oli liian vähän joten vain osa meistä sai sen. Sarjamme voitti Onnelliset kummitukset, onnea heille.